top of page
Isoisovanhemmat Hilda ja Pekka Väyrynen.jpg

VÄYRYSTEN TARINA

Vuonna 1905 Pekka-vaarimme iski silmänsä viehättävään Hilda-mummoomme pienessä kotileipomossa Helsingin Bulevardilla, jossa he molemmat työskentelivät. Pienet päivittäiset jauhopusut siivittivät heidän rakkauttaan. Pian he menivät naimisiin, ostivat leipomon ja perustivat perheen ja yrityksensä Viiskulmaan. Yhtiöstä kasvoi perheyritys jolle tunnukseksi Pekka-vaari piirsi veikeän Uunitontun, joka on seikkailut lämpimäissämme kautta historian.

 

Uunitonttu sai uinahtaa hetken. Me pikkuserkut perheinemme päätimme kuitenkin herättää Uunitontun unosilta ja tartuimme leipälapion varteen samalla intohimolla kuin Pekka ja Hilda aikoinaan. Uuden herkullisen alkumme ensimmäinen tilaus oli 10 rahkamunkkia, joita kutsuttiin Pikku-Väykiksi. Herra Leipuripyöritteli ne aamuyöllä ja Rouva Leipuri kiiikutti ne aamusella asiakkaalle. Siitä toimintamme lähtikin paisumaan. Kuten 100 vuotta sitten, myös tänään tahdomme leipoa Suomen parasta leipää. Siinäpä se.

❤️Väykät

Isoisovanhemmat Hilda ja Pekka Väyrynen. 

Joka juhannuksena, jo sen 100-vuotta, Karjalaisten ja hämäläisten laulu kajahtaa! Kahvia ja pullaa. Sukulaiset ja ystävät paikalla.

Reikäleivän tekoa ikivanhassa leipomossa.png

Reikäleivän tekoa ikivanhassa leipomossa.

Yksi paistaa leipää, kolme tarkkailee laatua.

1900-luvun alkupuolella suvun leipomo sijaitsi Viiskulmassa.jpg

1900-luvun alkupuolella suvun leipomo sijaitsi Viiskulmassa. Talossa oli alkujaan vain kolme kerrosta. Osa työntekijöistä asui talossa Väyrysen suvun kanssa.

Karjalanpiirakkaryhmässä käytiin läpi hoteimmat juorut.jpg

Karjalanpiirakkaryhmässä käytiin läpi hoteimmat juorut.

Vaikka uusi leipomomme tekee pääosin leipää niin kakku on aina mielessä.jpg

Vaikka uusi leipomomme tekee pääosin leipää niin kakku on aina mielessä.

Väyrysen uunit ovat pysyneet lämpimänä jo toistasataa vuotta.jpg

Väyrysen uunit ovat pysyneet lämpimänä jo toistasataa vuotta.

 

Faijan serkku Timo oli hyvä leipuri ja nykyisin eläkepäivillä maanmainio rumpali.jpg

Faijan serkku Timo oli hyvä leipuri ja nykyisin eläkepäivillä maanmainio rumpali. Patojen äärellä siis yhä ollaan.

  • Facebook
  • Instagram
TILAUKSET

[Työharjoittelupaikat]

YHTEYSTIEDOT

ROUVA ja HERRA Väyrynen

Nina Väyrynen  

Puh. 040 728 8558
nina@leipomovayrynen.fi

Mika Väyrynen

Puh. 040 510 1501
mika@leipomovayrynen.fi

Palvelemme teitä arkisin klo 9-17

teurastamo-logo.png
OSOITE

Työpajankatu 2 rak 1G

00580 HELSINKI

©2024 LEIPOMO VÄYRYNEN. Website by Palmeirim.

bottom of page